perjantai 26. toukokuuta 2017

Nokian ja kulutustavaroiden historiaa

Kävin alkuviikosta tutustumassa äskettäin avautuneeseen näyttelyyn Kasvun aika - Nokian tehdasyhdyskunnan historiaa sotavuosista 2000-luvun kynnykselle. Näyttely on avoinna Nokian Taidetalossa syyskuun alkupuolelle ja sisäänpääsy ei maksa mitään.


Maisemakuva Nokialta Harjulta Tyttölään. Tampereen museot.


Näyttelyn on koonnut ja esittelytekstit laatinut FT Keijo Rantanen. Jo edellinen Nokian kaupungin ja teollisuuden syntyä Suomen itsenäisyyttä edeltävänä ajanjaksona luodannut näyttely oli Rantasen kokoama. Aiemman näyttelyn perusteella odotukseni olivat korkealla. Näyttely ei pettänytkään  näitä odotuksia. Teksteistä välittyi niiden kirjoittajan asiantuntemus aiheesta (joka ei aina museoiden esittelytekstien kohdalla ole itsestäänselvyys). Harmi vain, että plansseissa oli muutamia painovirheitä. Tällä kertaa näyttelyyn oli saatu kootuksi enemmän esineistöä kuin aiempaan näyttelyyn. Erityisen ilahduttavaa oli Taidetalon toiseen kerrokseen koottu esineistö, joka koostui pääasiassa vaatteista ja kengistä. Esillä oli kerrassaan mielenkiintoisia kumikenkiä, lapsuudesta tuttuja kangaskenkiä ja Nanson trikoita. Varmasti nokialaisten ullakoilta olisi löytynyt enmmänkin materiaalia, mutta silloin näyttely vaatisi isommat tilat. Ehkä vaikkapa Tehdas108 tiloissa voisi joskus olla näyttely nokialaisen teollisuuden valmistamista kulutustavaroista? Esineiden kerääminen ja niihin liittyvän kulttuuriperinnön tallettaminen loisi yhteenkuuluvaisuutta nokialaisten keskuuteen. Jo nyt Taidetalon näyttelyiden suosio on osoittanut, että tällaiselle kulttuurityölle on Nokialla kysyntää ja tarvetta. Sitäpaitsi museokäynnit tekevät hyvää ja pidentävät elinikää, kuten Juho-Matti Paavola kirjoitti Museo-lehteen 2/2014. Katso myös Museoliiton tuore raportti kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä.

Tampereen museoiden / Pirkanmaan maakuntamuseon kokoelmista löytyy melko paljon Nokiaan ja sen teollisuuteen liittyvää materiaalia. Luonnollisesti Taidetalon näyttelyssä oli vain murto-osa esineistöstä ja kuvamateriaalista, jota on talletettu museokokoelmiin. Kokoelmia voi selata museon Siiri-tietokannasta

Taidetalon näyttelyssä oli esillä myös muutamia markkinointimateriaaleja, joilla nokialaiset tehtaat ovat mainostaneet tuotteitaan. Esimerkiksi Nokian Gummitehtaan valmistamia kumipamppuja mainostettiin sloganilla "Missä sana ei riitä, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua". 

Tampereen museot


Kulutushistorian tutkijana minua kiinnostaa erityisesti kulutustavaroiden markkinointi, johon on kansainvälisellä tutkimuskentällä tartuttu viime aikoina. Esimerkiksi D. G. Brian Jonesin ja Mark Tadajewskin vuonna 2016 ilmestyneen The Routledge Companion to Marketing History kokoomateoksen artikkelit pyrkivät kattamaan koko maailman. Mukaan on mahtunut artikkelit Tanskan ja Venäjän markkinointihistoriasta, mutta Suomeen asti teos ei ulotu. Meillä kuitenkin oli jo itsenäisyytemme alkuvuosina omia kulutustavaramarkkinoille tähtääviä yrityksiä, jotka markkinoivat tuotteitaan sanoma- ja aikakauslehdissä. Ruotsissa Centrum för Näringslivshistoria on ottanut tehtäväkseen koota yrityksien markkinointimateriaalia (samaa työtä, jota meillä Suomessa Elinkeinoelämän keskusarkisto ELKA tekee) ja sikäläiset yritykset ovat ottaneet history marketing -konseptin omakseen (esim. case Ahlsell ja muita caseja). 

Kumipamppujen mainosteksti sekä alla oleva kumikalossien mainos kertovat omasta ajastaan. Nykyään tuskin olisi millään muotoa korrektia mainostaa väkivaltaa ratkaisuna ongelmiin, joissa "sana ei riitä". Samalla koululaisten vanhemmille suunnattu mainos näyttäytyy 2000-luvun ihmisen silmiin varsin sukupuolittuneelta, sillä nykyään myös tytöt käyvät yhtä lailla koulua kuin pojat. Mainos kertoo 1920-luvun asenneilmapiiristä: kävivätkö vain pojat koulua vai oletettiinko tyttöjen olevan niin siistejä, että he pystyivät väistämään lätäköt ja kenkien kastumisen koulumatkalla? Vai oliko kenties tyttöjen koulunkäynti vähemmän tärkeää ja siksi heidän koulupukeutumiseenkaan ei haluttu satsata rahaa samalla tavalla kuin poikien kohdalla tehtiin? Mainos on ilmestynyt vuonna 1926, vain viisi vuotta sen jälkeen kun Suomeen oli saatu yleinen oppivelvollisuuslaki. Mainostajat olivat iskeneet heti tähän uuteen kuluttajaryhmään eli koululaisiin ja heidän vanhempiinsa. Aiemmin lapset saattoivat jäädä kotiin sadesäällä tai kylmällä ilmalla, mutta nyt kaikkien oli päästävä kouluun säässä kuin säässä. 
Nokian Gummitehtaan kalossimainos 1926. Tampereen museot


Lue lisää: Museoviraston Museot hyvinvoinnin edistäjinä -hanke.
Museoliiton raportti kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä
History Marketing -summit 2016

Lahjavinkki: Vanhoista mainoksista tehtyjä jääkaappimagneetteja voi ostaa ystäväni verkkokaupasta.


Muokattu 26.5.2017 klo 13.24: Lisätty linkki Museoliiton raporttiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti